tiistai 10. toukokuuta 2016

Maybe I have some feelings...?

Viimeinen viikko (ei edes kokonainen viikko...) Brnossa ja heti sain huonoja uutisia... Pavlacissa niin moni työntekijä on kipeänä, että paikka on suljettu tällä viikolla. Minulla ei siis ole enään töitä täällä. En saanut enää tilaisuutta pelata ja olla lasten kanssa. En pääse enään näkemään lasten iloisia naamoja, enkä saanut tilaisuutta sanoa heille hyvästi... Tuntuu tosi ikävältä. Olin eilisen hyvin hämmentynyt, nytkö tämä sitten loppui?

Harmittaa, että pääsin olemaan vain yhden päivän katutyössä. Nyt pari viimeistä maanantaita oli tarkoitus olla katutyöpäiviä, mutta porukkaa on ollut kipeänä, niin ne on jouduttu perumaan.
Mitä enemmän pääsin olemaan lasten kanssa, sitä enemmän aloin nauttimaan siitä. Pystyin vitsailemaan ja hassuttelemaan lasten kanssa ja lisäksi tutustuin vasta uusiin lapsiin. Oli ihanaa, kun pienempi ujo poika kysyi minua pelaamaan hänen kanssa korttia. Niin suloista.

Onneksi kerkesin pitämään Suomi-esitelmän, sen kanssa aika meinasi käydä tiukille. Kerroin Suomen vuodenajoista, mitä he ehkä voivat tietää Suomesta (Angry Birds on isompi juttu ko Muumit), sekä suomalaisesta ruuasta - karjalanpaisti, poronkäristys, ruisleipä ja Fazerin suklaa, jota olin levyn mukaan. Mietittiin ohjaajien kanssa, että se oli varmaan koko Suomi-esityksen paras kohta. Lapsista oli myös hauskaa, kun esityksessä oli myös poronkuva, jonka olen ottanut. Heistä oli hassua, että poro voi kävellä keskellä autotietä. Kuului myös paljon naurua, kun tuli minusta kuva, jossa kömmin lumihangessa.

Vapaa-aikaa olen nyt viettänyt paljon Salesianin ihmisten kanssa. On ollut ihana huomata, että vaikken työskentele Salesianissa, olen tervetullut sinne ja viettämään myös aikaa vapaaehtoisten kanssa. He ovat huippua porukkaa. Kävimme jopa taas pelaamassa lentopalloa sunnuntaina. Nyt paikat eivät olleet läheskään yhtä jumissa, kuin edellisen kerran jälkeen.
Ja kuten Santeri kerkesi mainita, lauantaina olimme pelaamassa frisbeegolfia. Ihan uusi ja vieras laji minulle. Hauskaa kuitenkin oli, vaikken osannut käyttää tarpeeksi voimaa ja nimeltä mainitsemattoman karma vainosi pelaamistani. No eih, hyvin se meni! En kyllä yhtään tiedä, miten pisteet meni, en enään pysynyt laskuissa mukana. Oh well!

Pakko vielä kertoa loppuun uudesta seikkailustani: Olin menossa perjantaina Brnon Masaryk Circuitille ostamaan appiukolle lahjaa. Sain paikalliselta opiskelijalta ohjeet. Menin trami kahdeksalla päätepysäkille ja sieltä ottaisin bussin, jolla pääsisin paikan päälle. Pääsin pysäkille ja löysin jopa bussipysäkin. En ymmärrä ollenkaan bussiaikatauluja, mutta ajattelin, etten joudu kauaa odottamaan - loppujen lopuksi odotin tunnin. Sitten lähti hermot ja tuli nälkä. Lähdin siis takaisin tramia kohti. Tramikuski alkoi huutamaan jotain minulle, koska yritin liian aikaisin tramin sisälle. Kun lähdin kävelemään poispäin, hän nauroi minulle! Phuuh... Noh, kymmenen minuuttia ja pääsin tramiin ja kappas, siinähän se bussi nyt sitten menee ohi, jolla minun oli tarkoitus mennä! Terve...

Eli toisaalta on mennyt hyvin, mutta toisaalta nyt on ilmennyt huonoja hetkiä. Onneksi olen kuulemma tervetullut Salesianiin silloin, kun ei ole töitä. Kävin siellä pyörähtämässä eilen, pelasin vähän lasten kanssa. Kun lähdin, eräs tyttö kysyi, tulenko vielä tällä viikolla. Aaa, ihana!

PS. Kyllä sitä koti-ikävääkin ehkä on. Kohta saan taas nukkua omassa sängyssä, omaa tilaa ja rauhaa, halata ystäviä ja pääsen juomaan aamukahvia ukon kanssa. NIIN ja pääsen taas ihanan tuttuun ruokakauppaan! 

Tulee ikävä Cattania, I love you!

Hihi hassuja miehiä

I will miss you Brno

~Mertsa

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Onhan täs näitä päiviä!

Tsaau!

On muutama hetki vierähtäny siitä ku oon viimeks kirjotellu, tosin ohan täs näitä päiviä. Ainaki 4 vielä. Viimeset pari viikkoo on ollu aivan mahtavia täällä. Meillä oli ehkä vähä hidas startti tääl ja vähä liia myöhää alettiin tutustua ihmisii ja opittii tuntee paikkoja. Viimesen parin viikon aikana ollaan Merin kans hengailtu tosi paljo Salesianin ihmisten kans. Ollaan käyty pelaas lentopalloa, istumas iltaa ja katottiinpa jääkiekkoaki Salesianissa yks ilta!

Töissä on kokoajan helpompaa. Alkaa muistaa jo lastenki nimiä ja lapset tulee jutteleen innolla. Lapset yrittää paljon rohkeemmin puhua englantia ja mikäs sen parempi tapa on oppia. Vähä turhauttaa ku nyt vasta on alkanu pyörimään tää homma täydellä teholla täällä. Muuten duunis on tosi pitkälle samaa juttua. Paljo jalkapalloa ja muita ulkopelejä. Frisbeegolffia ollaan jonkinverran pelattu lasten kans ja osa tykkääkin siitä tosi paljo! Oon yrittäny opettaa korttipelejä lapsille ja muille ohjaajille, hyvin vaihtelevalla menestyksellä. Toiset lapset tykkää tosi paljo ja toiset ei. On vähä hassua ku ei täällä muuten pelata normi korteilla juuri ollenkaan.

Viime viikonloppuna käytii järvellä tässä lähellä, oli aivan maaginen sää. Aurinko paisto pilvettömältä taivaalta ja suomipojalla oli vähä tukavat oltavat. Lämpömittari näytti auringos +31,2 astetta.. Sieltä bongattii minigolfrataki ja päästiin ratkomaan kuka on paras pelaaja. No siitä ei loppupeleissä jääny epäilystäkään..

Nyt lauantaina oltiin pelaamas frisbeegolffia parin työkaverin ja Merin ja Paulan voimin. Taisi olla uus laji koko porukalle, mutta on sitä pahempaakin nähty. Sää oli lauantaina mitä mahtavin ja frisbeegolf kierroksen jälkeen jäätiin istuskelemaan nurmikolle ja miettimään maailman menoa. Lauantai iltana oli myös Tsekki-Latvia jääkiekkomatsi, jota siirryimme katsomaan asianmukaiseen ravintolaan. Meno oli ku suomessa sporttibaaris ku Tsekki teki maalin. Hirvee meteli!

Mitä täs ny sanois. Työporukka on aivan huikee. Toki vapaaehtosia on salesianis tosi paljo ja se, että joka päivälle on uudet naamat mahdollistaa sen, että oppii tuntemaan tosi ison joukon porukkaa. No vielä 3 työpäivää jäljellä, sit pitäs lähtee Prahan kautta suomeen. Ei auta ku ottaa kaikki irti mitä lähtee!

-S



Jädee
Ihan selkee kesä
Brnon toiseksi paras suomalainen minigolfpelaaja

maanantai 2. toukokuuta 2016

Meri vs. Ceska posta

Ahoi...

Mien tahdo takaisin Suomeen, en vielä! Viime torstaina melkein alkoi itkettää töitten jälkeen, että kohta pitää hyvästellä työpaikan lapset ja ohjaajat. Pitää hyvästellä myös ihanan ihana Cattani (ravintola, missä on homemade pastaa, rakastan paikkaa ylikaiken!), heippa edulliset lounasmenut, tramit, ihana herkkusienipitsa, kesä, ihmiset... Tuntuu, että on alkanu olemaan enemmän rohkeutta ja itsevarmuutta, päässyt hyvin tähän hetkeen Brnossa. Nyt pitääkin valmistautua takaisin Suomeen.

Työpäivät ovat olleet mukavia. Työpaikan ohjaajat ovat myös mukavia ja heidän kanssa pystyy heittämään hyvää läppää. Heidän ei enää tarvitse paljon kääntää minun ja lasten välillä, suurin osa lapsista jo tietää etten puhu tsekkiä enkä ymmärrä sitä. Jollei tiedä, joku toinen lapsi osaa kertoa sen muille. Mutta hyvin onnistuu pelaaminen ja kommunikointi lasten kanssa. Välillä on vaikeuksia saada joistakin pelien säännöistä selvää, kun lapset pelaavat eri säännöillä. Ja he odottavat minun ratkaisevan erimielisyydet, koska olen aikuinen. Mutta toisaalta, näin lapset saavat enemmän tilaa ratkaista asian keskenään. Työpaikallani on myös yksi pikku neiti, joka koko ajan höpöttää miulle tsekiksi joistain asioista. Ei mitään hajua mitä hän selittää. Mutta mie kuuntelen, nyökkään, hymyilen ja vastaan "joo". Hän ei odota minun vastaavan mitään, hymyilee vain ja jatkaa pelaamista/piirtämistä. Ihana, en kestä. Hän on tyytyväinen vain siitä, että kuuntelen hänen juttujaan.

Minnuu pelotti hirveästi mennä postiin, varsinkin sen jälkeen mitä Santerille oli käynyt hänen hakiessa pakettia. Minun piti saada lähetettyä paketti Suomeen. Viikko-kaksi sitten kävin yksin postissa, mutta käännyin takaisin. En tohtinut mennä sinne edes yrittämään. Yritin pari kertaa saada yhtä paikallista opiskelijaa avukseni, hän myös suostui avuksi, mutta aina tuli joitain esteitä. Ymmärrettäviä kyllä, ei sinäänsä haitannut. Viime perjantaina en jaksanut enään odottaa, otin paketin mukaan ja suuntasin postiin. Menin luukulle ja kysyin neuvoa, miten saan paketin Suomeen. Nainen ei puhunut englantia, hän ohjasi viereiselle luukulle, jossa oli nuorempi mies. Hän osasi ainakin vähän englantia. Riittävästi! Sain ostettua postilaatikon paketilleni ja sinne se sitten jäi. Ei ollutkaan vaikeaa. Apua! Miksi mie viimeksi jänistin tästä? Mutta ihana fiilis kun selviydyin ihan itse tästä! Mie olin niin ansainnut hyvää ruokaa - Cattaniin!

Eilen sunnuntaina kävimme Santerin kanssa seikkailemassa Brnossa ja matkustimme uuteen ruokapaikkaan. Aluksi menimme sinne 20 minuuttia etuajassa. Myöhemmin menimme uudestaan ja söimme aivan mahtavan liha-annoksen! Bueno! Kolocava - mukava paikka ja hyvää lihaa sekä ystävällistä palvelua.
Illalla Santerin työpaikan vapaaehtoiset pyysivät pelaamaan Salesianiin lentopalloa. Ensin jännitti, en osaa lentopalloa. Olen viimeksi pelannut yläasteen liikuntatunneilla. Menin kuitenkin, ennen peliä lämmittelimme aluksi ja palloittelimme pareittain. Ei hyvvää päevää... Teki mieli mennä pois kun kopittelimme Santerin kanssa. Tuntui ettei siitä tule yhtään mitään - pallo lensi ihan minne sattuu. Meillä oli hyvänkokoiset joukkueet, viisi kummallakin puolella. Kun aloitimme pelin, en onneksi ollut ainoa, joka ei osaa täydellisesti. Pelissä onnistuin jopa saamaan joukueelle pisteitäkin! Se oli mielettömän hauskaa, hyvä porukka ja tunnelma. Ihana päivä!

Haluan jäädä tänne.

~Mertsa


I'm not ready to leave this place

Hassua miten joitakin asioita huomaa niin myöhää - kuten muurahaisia rakennusten seinissä. Kuitenkin muutamia kertoja tämänkin ohi on tullut käveltyä. 

Käykää CROPPissa

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Sotaa ja jalkapalloa

 Koti-ikävän taso asteikolla 1-10 on ehkä 4? Ainakin tällä hetkellä. Ikävän taso vaihtelee joka päivä hyvin paljon. Viikko sitten se oli ehkä jopa kahdeksan pintaa. Sitten kun olin muutaman päivän töissä, taso laski. Olen nauttinut työpäivistäni, on ollut ihana huomata, ettei kielimuuri haittaa lapsia yhtään - he pyytävät minua silti pelaamaan ja tykkäävät huomiostani.

Viime viikon tiistaina oli jännittävä päivä! Pääsin näkemään, minkälaista on katutyö täällä päin! Sitä olenkin odottanut innolla. Lähdimme kahden työntekijän kanssa kiertämään kaupungille. Kävimme pari puistoa läpi ja muutamia asumisalueita. Tarkoituksena on tavoittaa romani lapsia ja nuoria ja "mainostaa" meidän paikkaa ja työntekijöitä, jotta he tutustuisivat meihin ja osaisivat ottaa yhteyttä/löytää turvallisen paikan. Vietimme aikaa lasten kanssa leikkien, meillä oli hyppynaruja mukana. Se oli hyvä keino saada yhteys lapsiin.
Kävimme myös yhden hostellin piha-alueen läpi, mutta siellä ei näkynyt lapsia. Olimme myös eräässä kerrostalon piha-alueella, jossa katsoimme pihan läpi, jos löydämme huumeneuloja. Yritämme ennaltaehkäistä, ettei lapsiin satu kun he leikkivät pihalla. Rakennus oli hyvin karu, joissakin asunnoissa ei ollut edes ulko-ovea. Toinen työntekijöistä kertoi, että rakennus on asumiskelvoton ja se pitäisi purkaa. Nyt siellä silti asuu ihmisiä, pieniä lapsiakin.

Päivä oli hyvin mielenkiintoinen ja antoisa, karuista asioista huolimatta. Pitää olla vain neutraali asian suhteen ja antaa oma panoksensa ja nauttia lasten kanssa ajasta. Päivän päätteeksi vietimme tosiaan Santerin synttäreitä (kuten ed. blogikirjoituksessa Santeri jo totesikin). Miekin maistoin ensimmäisen kerran tsekkiläistä ruokaa - ja viimeisen kerran... Makuaisti piti ruuasta, mutta kroppa ei. Keskiviikon sairastin kotona ja torstaina palasin taas töihin. Torstaina olin päivän klubilla ja pelasin koko päivän lasten kanssa kortti- ja lautapelejä. Päivä meni todella nopeasti sinä päivänä, oli todella ihanaa, nautin!

Viikolla eräs paikallinen opiskelija oli lähettänyt viestin ja kertonut tapahtumasta, mikä on Brnon kaupungin ulkopuolella. Kävimme lauantaina ihmettelemässä mikä juttu oikein oli kyseessä. Tapahtuma liittyi toiseen maailmansotaan. Matkustimme bussilla Orechoviin. Oli helppoa hoksata, milloin pitää hypätä bussista - matkassa oli muutamia ihmisiä, joilla oli sotaan liittyviä asuja. Paikanpäällä oli paljon kojuja, joissa myytiin sotatavaroita, vaatteita, laukkuja jne... Siellä oli myös mönkijärata ja jokin ampumisjuttu. Huipennus oli, kun ihmiset esittivät sodan, siellä oli räjähteitä ja ampumista - ei nyt oikeita, mutta hyvin vaikuttavaa!
Sunnuntaina Santeri sai houkuteltua tytöt katsomaan paikallista jalkapallo-ottelua. Hyvin edullista - vain 60 korunaa maksoi opiskelijalta lippu (eli reilu 2€)! Itse en hirveästi fanita jalkapalloa, mutta oli hieno tunnelma! Ja kyllä taisin hypähtää pystyyn kun Brno sai maalin....

En osaa yhtään kuvitella, että olemme enään vain reilu kaksi viikkoa Brnossa... Mihin tämä aika meni? Koti-ikävä asteikko nyt... Ehkä 2? Ainoa asia mitä nyt kaipaan on tuttu ruokakauppa. Tänään myyjä suuttui kun koskin ostoksia erottavaan kapulaan. Tiedän ainakin, etten enää yritä olla omatoiminen.

Enjoy the pictures! ~Ocean


Sotajannuja 



Toinen maailmansota meneillään

GO BRNO!

Meän koulun nuoriso- ja vapaa-ajan opiskelijoiden be positive -tapahtuma, positiivisuutta Tsekkeihinkin!

En vain kestä - loistavaa mainontaa!

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Unelmia ja nuorisohommia

Tsau!

Viikko taas pyörähtäny ja vaikka mitä tapahtunu. Nyt ollaan kuukaus jo oltu tääl ja reissu yli puolesvälisssä. Aika menny aivan sikanopeesti ja miettii, että ei oo saanu oikeen mitään aikaan kuukaudessa. No onhan täällä ny paljo tullu tehtyä ja tosi paljon paremmin päässy töissä sisälle työporukkaan sekä tutustunu lapsiin paremmin. Nyt alkaa pikkuhiljaa jo muistaa nimiäkin. Tosin melkein kaikkia kutsutaan lempinimillä ja sit menee ihan sekasin ku nimi onki iha erilainen. Esimerksiks kaikkia Jan nimisiä kutsutaan täällä nimellä Honza. Torstaisin Salesianissa on kirkkopäivä, paikka menee kiinni jo 18:00 ja kaikki menee kirkkoon. Olin viime torstaina siellä mukana, sanaakaan en ymmärtänyt mutta oli aivan erilainen kokemus ku suomessa. Ei ollut niin muodollista ja bändi säesti virsiä. Kirkon jälkeen lähdettiin sit porukalla syömään. Illan aikana ehti tutustua uusiin ihmisiin ja jo tuttuihinkin paljon paremmin. Mahtava porukka!

Muuten töissä aika pitkälle samalla setillä mennään. Paljon jalkapalloa ja muita ulkopelejä. Kokeilin viimeviikolla ensimmäisen kerran hockeyballia eli katulätkää muistuttavaa peliä. En ollut kuulemma ihan Jaromir Jagr tyylinen taituri.. Jalkapallohan on aivan loistava keino lähestyä nuoria, ei tarvi juurikaan keskustella  ja näinollen yhteisen kielen puuttuminen ei hirveesti pääse haittamaan. Joukkueet saa jaettua elekielellä ja jalkapallohan on itsessään kansainvälinen kieli ja kaikilla on kentällä sama päämäärä. Muutamaa korttipeliäkin olen yrittänyt opettaa täällä, mutta hirveetä suosiota ei ole löytynyt. Toki täällä ei muuteenkaan normikorteilla hirveesti pelailla.

No koko viikkohan meni odotellessa viikonloppua. Tiedossa oli siis reissu Saksaan ja Muncheniin toteuttamaan pitkäaikaista unelmaa. Kävin siis katsomassa Fc Bayern Munchenin pelin Allianz Arenalla. Matka alkoi perjantaina Brnosta bussilla ilta kahdeksalta. Bussin vaihto Prahassa 22:30 ja siitä Munchenia kohti. Aikataulut oli kohtuullisen HC, mutta eipä näillä hinnoilla hirveesti oo valittamista. Perillä Munchenissä olin sitte 04:50 lauantai aamuna. Siinä tunti istuskelua mäkkärin edessä ilmaisen wifin äärellä ja sit kohti kaupunkia kattelemaan. Munchen on kohtuu iso kaupunki , n.1,3miljoonaa asukasta, joten ainaki katteltavaa pitäs löytyä. Rautatieasemalla oli aika kuhina jo kuudelta aamulla. Siitä sit kaupungille pyörimään. Kaunis ja vanha kaupunki. Löytyhän sieltä toki Bayernin fanikauppakin ja lompakko tyhjeni sinne. No eipä iha hirveen usein varmaan tuu käytyä tuollapäin maailmaa. Hotelliin pääsi 13:30, sinne ja parin tunnin powernapit ennen matsia. Pelipaikalle oli todella helppo päästä metrolla, joka tosin oli aivan tupaten täynnä. Stadionilla vasta huomasi, että kuinka iso asia jalkapallo onkaan. Kaupungilla ei kummankaan joukkueen värejä näkynyt juurikaan, mutta stadionilla ei muuta sitten ollutkaan. Allianz Arena on keskellä peltoa, joka saa stadionin näyttämään vielä isommalta mitä se on. Stadion valaistaan punaiseksi aina kun Bayern pelaa siellä ja siniseksi kun kaupungin toinen seura 1860 Munich pelaa. Pelihän oli aivan huikeaa viihdettä, 3-0 kotivoitto ja stadion täynnä 75000 ihmistä. Stadionilta pois pääseminen olikin sitten eri juttu. Yksi metropysäkki kaikille jotka metrolla lähtivät pois. Hirvee määrä mellakkapoliiseja valvomassa asiaa ja aina kun metro tuli asemalle päästettiin sen verran ihmisiä mitä yhteen metroon mahtui. Tähän kun lisätään vielä vierasjoukkueen kannattajat jotka laitettiin omaan metroon, oli kaaos valmis. Järkyttävä määrä ihmisiä, kaikki tönii ja yrittää päästä eteenpäin. Tunnin verran sai odotella pysäkillä ennenkuin pääsi metroon. Siitä sitten hotellii nukkumaan pitkän päivän jälkeen.
Hotelli oli lähellä rautatieasemaa ja sinne oli helppo löytää. Ulkoa ja käytäviltä ei vaikuttanut ollenkaan hyvältä, mutta huone oli siisti ja tilava. Aamupalassakaan ei ollut valittamista!

Sunnuntaina oli sitten aamusta lähtö Furthin kaupunkiin katsomaan seuraavaa peliä. Junalla matka taittui nopeasti ja vauhdikkaasti, jopa 250km/h! Nurnbergissä junan vaihto ja lyhyen matkan jälkeen olin Furthissa. Furth on huomattavasti pienempi kaupunki kuin Munchen ja vielä sunnuntai päivä, joten mikään kauppa ei ollut auki. Kävellen stadionille oli parin kilometrin matka ja se taittui paikallisia seuraten. Furthin stadioni oli huomattavasti pienempi, n.15000 ihmistä oli seuraamassa tätä peliä Fortuna Dusseldorfia vastaan. Peli itsessään oli huikeaa ilotulitusta, upeita maaleja ja tempo pysyi korkealla koko pelin ajan. Toki huomasi ettei pelaajien taitotaso ollut ihan samaa kuin ylimmässä liigassa. Pelin jälkeen taas odottellua, että juna lähtee. Ehti hyvin kierrellä kaupunkia ja istuskella terasseilla. Junalla takasi Muncheniin, tunnin odottelu ja bussiin kohti Brnota. Bussi lähti klo 00:50 ja Brnossa olin 09:30. Maanantai oli hieman raskas päivä työmaalla :D

Tiistaina sitten juhlittiin allekirjoittaneen synttäreitä. Lähdettiin työporukan + Merin ja Paulan kanssa ulos syömään. Tällä kertaa tilattiin perinteistä Tsekki ruokaa ja omasta mielestä ainakin se oli mahtavaa! Söin jotain missä oli kaalia, lihaa ja leivänpaloja eikä mitään valitettavaa. Ilta kului mukavasti ja kommunikaatio pelasi milloin milläkin kielellä. Mukava nähdä, että pikkuhiljaa nekin työkaverit jotka eivät ole niin varmoja englannin taidostaan alkavat uskaltaa käyttää sitä.

Eikai tässä kummempia, nyt hirvee määrä kuvia tähän loppuun ja se siitä!

-Santeri



Salesianin pomo näytti kuinka tislataan
Synttäripoppoo
Munchen
Allianz Arena
Furth





sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Santeri vs. Ceska posta

Morjesta!

Taas viikko kulunu ja pitäs jotai yrittää skriivailla. Alkuviikosta olin kipeenä eikä oikee mikää tuntunu mukavalta. Olin siis pari päivää pois duunista, mut ei mitää suurempaa hätää. Tiistaina käytiin tuolla meidän "isäntäkoululla" Evankelica akademiessa esittelees vähä Suomee ja opistoa Merin kans. Oli iha mielenkiintosta hommaa, mut tuli vähä semmonen olo etten oo varma, että ymmärsikö nää opiskelijat mitä me selitettiin. Helkkarin vaikeeta kääntää jotaki sanoja suomesta englantiin. Ruokaan liittyvät sanat ny vaikka ekana.. Ei mitää käryä mikä on karjalanpiirakka tai mämmi englanniks.. Toinen vaikee käännettävä asia oli opiskelun sisältö. Ei ollu iha täyttä varmuutta mitä selitettiin ja mitä sanoja käytettiin. Mutta kahlattiimpa seki läpi ja loppujen lopuks tuli sellanen fiilis, että onnistuttiin. Tuntu, että tääl tiedetään tosi vähä suomesta. Kaikki tietää et suomes on kylmä ja lunta mut siihen se sitte jää. Jotku tietää jääkiekkoilijoita nimeltä. Musiikkia paljo vähemmän. Nightwish ja The Rasmus on sellasia bändejä mistä jotku on kuullu täällä. ( The Rasmuksen levy kyl löytyy Salesian Centerin levyhyllystäki.) Mut joo, puoltoista tuntii höpöteltii Merin kans meidän loistavalla englannilla ja välillä näytti et jotakuta ehkä kiinnostiki.

Meikän frisbeegolfseuran puuhamies, Vierin Jukka, oli ilmeisesti tietoinen et mä oon tääl nuorisohommissa. Jukka sit halus lahjottaa frisbeegolf kiekkoja Salesian Centeriin! Iso kiitos! No Jukka lähetti paketissa tänne kolmisenkymmentä kiekkoa. Ei oo muuten hetkeen ollu vaikeempaa hommaa ku saada se paketti postista. Keskiviikko aamulla ajattelin et lähempä hakemaan pakettia. Kysyin hostellin respasta, että mihin postii mun paketti tulee. Neuvoivat pääpostiin, joka sijaitsee rautatieaseman vieres. No sinne siis ja jonottamaan. Pääsin luukulle juttelemaan rouvan kanssa, joka sit vaa viitto kohti seuraavaa luukkua ilman yhtään englannin kielistä sanaa. No seuraavalle luukulle odotellessa tuli joku paikallinen nainen englanniks neuvomaan, että oon vääräs toimistos ja oikee toimisto sijaitsee tos kulman takana. No menin sinne, ensi hirvee dilemma että mistä napista painan et saan oikeen vuoronumeron. Loppujen lopuks painoin vaa jotai nappia ja osuin vissiin oikeeseen ku tuli oikeennäkönen numero. Siinä odoteltuani pääsin luukulle ja taas vanhempi rouva ilman englannin kielen taitoa. Siinä hetken sönköttelyn jälkeen tuli taas joku ystävällinen paikallinen neuvomaan ja tulkkaamaan. No eihä se paketti siinä postissa ollu. Sain uuden osotteen ja lähin tramilla sitä kohti. Luulin tietäväni missä kyseinen paikka oli mutta eihä se tietenkää siinä ollu. Hetken harhailun jälkeen löysin postin ja eiku yrittämään paketin lunastamista. Tsekin, englannin ja viittomakielen jälkeen sain uuden lapun jossa oli uusi osoite, joka oli iha lähellä hostellia. Taas tramin kyytiin ja kohti seuraavaa posti toimistoa. Ja tällä kertaa postitoimisto oli jopa oikea. Voi toki olla vaikeeta saada paketti kun postineiti yrittää laittaa sukunimeks Santeri Onni Oliver kerta toisensa jälkeen. Taas tarvittiin sitä kuuluisaa elekieltä ja pakettikin saatii postista pihalle. Saldona kolme tuntia seikkailua, seitsemän postineitiä jotka eivät puhu englantia, kaksi ystävällistä ja auttavaista paikallista, kolme trami matkaa ja yksi paketti. Santeri 1 - Ceska posta 0!

Siitä sit duunii ja kiekot kiikutin samalla mukana. Oli vähä hankala selittää kiekkojen tarkotusta, kun ei ollut kielitaitoista työntekijää paikalla. No taas selvittiin vaihtoehtoisilla tavoilla ja käytiin vähä nuorten kanssa heittelemässäkin. Ens viikolla pitäs kehittää jotai vähä suurempaa näiden kans. Olis hienoa jos sais muutaman nuoren innostumaan kunnolla lajista. Muuten duuniviikko oli kaksjakoinen. Keskiviikkona ja torstaina vastuuhenkilö ei puhunut englantia ja oli vähä hankalaa olla ja miettiä et mitä sitä nyt sit tekis ku muksut istuu ringis ohjaajan kans ja puhuu tsekkiä. Sää oli aika kauhee, perinteinen suomen kesä. Eli vähä reilu 10 astetta ja vettä. Tuli pelattua lautapelejä ja pöytäfutista aika urakalla. Itelle on suurin haaste varmaankin se, että miten saada keskustelu aikaan nuorten kans jos ne ei tuu jutteleen mulle. Sitä pitää miettiä ja koittaa tehä asioita vähä erilailla.

No, nyt ku ne frisbeet tuli tänne nii itekki pääsi vähä heitteleen ja treenaamaan. Googlailin vähä Brnon alueen frisbeegolf ratoja ja oliha niitä pari tässä iha lähellä. Toisella kävin torstai aamuna pelailemassaki. 50 metrisiä suoria väyliä ilman esteitä. Ei tarvi siis käydä uudestaan. Toivottavasti toinen baana olis vähä parempi..

Pistän tähä loppuu vielä vähä sekalaisia kuvia viime viikolta!

Kevättä ilmassa

Naudanposkia. Yllättävän hyvää!





Spilbergin linnalta



Panorama kuvaa kaupungista


Petrovin kirkko
Sama sisältä
Vähä paikallista frisbeegolf rataa





Ens viikolla uudet kujeet ja uudet haasteet. Bonarina vielä ensviikolopun reissu Munchenin toteuttaan pitkäaikaista unelmaa.


-Santeri

perjantai 8. huhtikuuta 2016

International Roma Day

Tällä viikolla muut ovat ahertaneet töissä, taaskun mie olen nukkunut pitkään ja miettinyt elämää Brnossa. Olen ollut ainoastaan keskiviikkona töissä, sillä tällä viikolla ollaan vietetty romaniviikkoa, eikä työpaikkani Pavlac ole ollut normaalisti auki.
Viime viikolla askartelimme Pavlacissa ruusunvarsia. Meille oli tikut, johon liimasimme vihreää silkkipaperia ympärille. Nyt romaniviikolla on ollut kaikenlaista tapahtumaa eripuolin Brnon romanialuetta. Viime keskiviikkona pääsin mukaan yhteen tapahtumaan, jonne otimme vihreät tikut mukaan. Menimme toiseen romaneille tarkoitettuun vapaa-ajanviettopaikkaan, jossa tehdään myös sosiaalityötä. Paikka on uusi, Pavlac on tehnyt töitä jo vuosia, tämä paikka on kuulemma vain vuoden vanha. Mutta nyt oli tarkoitus silkkipaperista askarrella tikkujen päähän ruusut. Ensimmäinen on aina harjoitus ja hienosti epäonnistuu, mutta ensimmäisen jälkeen minua kehuttiin mestariksi! Olimme koko päivän ulkona, oli tosi mukava sää onneksi! Lapset tuli askartelemaan ruusuja. Ruusut ovat kuulemma perinne; Niitä askarrellaan joka vuosi ja tapahtumaviikon päätteeksi ruusuja laitetaan ympäri keskustaan, missä on päätöstapahtuma.
Oli todella mukava päivä. Itsellä vieläkin vaan harmittaa, kun lapset olisivat kovasti juttelemassa miulle, mutten ymmärrä yhtään mitä he höpöttävät. Ja he odottavat niin kovin vastausta. Ja taas kävi niin sääliksi ohjaajia, jotka tulkkasivat koko ajan minun ja lasten välillä. Lasten joukossa oli yksi tyttö, joka osasi yllättävän hyvin englantia. Hän välillä myös tulkkasi, voi että meillä oli hauskaa! Yhdessä vaiheessa kaikki muksut alkoivat huutaa minun nimeä, sillä he halusivat minun tanssivan - apua mitä painostusta! Siinä sit tanssittiin ja naurettiin. Oli niin ihanaa.

Askartelemia ruusuja, oli tosi kiva tehdä ja tuli niin hienoja!

Tänään 8.4. on kansainvälinen romanipäivä. Minulla ja Santerilla on tehtävänä suorittaa oma amazing Brno race. Liittyy meidän kouluun, mutta pointtina se, että se on netissä suoritettava peli, missä on erilaisia tehtäviä. Mennään linnalle ja kirkolle ottamaan kuva, etsitään paikka A ja otetaan sieltäkin kuva, opetellaan tsekkiä ja otetaan se videolle, kerrotaan tsekkiläisesta ruuasta jne. Yhtenä tehtävänä on mennä romanikulttuurista kertovaan museoon ja on otettava siellä selfie museon kiinnostavammasta asiasta. Oli kyllä mielenkiintoinen reissu! Menin sinne yksin, museo on työpaikkani varrella. Löysin sen yllättävän helposti. Mutta sen jälkeen ei ollut kovin helppoa. Ajattelin voivani kiertää paikan itsekseni, ottaa kuvan ja mennä pois. Aulassa vanha mies tuli minun luo ja alkoi puhua tsekkiä. Hän ei osannut englantia eikä kumpikaan ymmärtänyt toisen elekieltä. Ilmeisesti jokin porukka oli juuri lähdössä kierrokselle, joukon mukana oli naisopas. Mies otti minua kädestä ja ja puhui naiselle, joka tuli luoksemme. Onneksi hän puhui englantia... Kysyin, voinko kierrellä museossa. "Toki, jos olet nopea, tässä on kuulokkeet, josta saat englanninkielisen selostuksen ja voit tulla meidän mukaamme". OOLRAIT? Tämä on ehkä enemmän tilannekomiikkaa, ajattelin vain nopsasti käydä museossa, ottaa kuvan ja häipyä, niin minulle isketään kuulokkeet käteen ja lykätään kierrokselle mukaan. Eipä tämä hirveästi kyllä haittaa. (Puolentunnin päästä pitäisi vaan mennä kun kaveri odottaa syömään. Mitä luulette museokierroksen vievän aikaa?)

Tämä reissu kyllä kannatti. Menimme ensin kolmanteen kerrokseen, missä oli paljon henkilökuvia romaneista. Ihan tavallisia ihmisiä, tavallisia romaneja, joilla on ammatit. Ammatti ei ole kuitenkaan romanille itsestäänselvyys. Nämä kuvat olivat ihmisistä, joilla on unelma. He ovat tavallisia opettajia, poliiseja, taiteilijoita, viulunsoittajia, mutta se on heidän unelma. He ovat romaneja, jotka ovat saavuttaneet oman unelmansa. He saavat tehdä sitä, mitä haluavat. (Yritin puolituntia selvittää kuvaajan nimen, mutten löytänyt sitä monista nettisivuista huolimatta. Enkä sitä tietenkään muista, vaikka naisopas sen minulle kertoi.)

Menimme kerroksen alemmas ja sinisistä ovista sisään. Nyt laitoin kuulokkeet korvaan. Seinissä oli aina numero, jota painoin kuulokkeiden säätimestä ja kuulin englanniksi aina sen kohdan asian. Kierros kertoi romanien historiasta. Se on yllättävän pitkä. Romanit ovat alkuperäisin lähtöisin Intiasta. 1300-1400 lukujen välillä romanit alkoivat levittäytyä myös Eurooppaan. Toisen huoneen kohdalla tuli numero 10. Säätimessä oli numerot nollasta yhdeksään. Mitenkäs nyt? Olen suomalainen, enkä tietenkään kysy neuvoa naisoppaalta. Painan nopeasti numeroita yksi ja nolla, mutta se lähtee kertomaan samaa tarinaa, jonka kuulin kun painoin numeroa yksi. Ei tää nyt oikein toimi. Mutta olen suomalainen, enkä sano mitään, vaan jatkan matkaa muiden mukana. Kun olemme menneet eteenpäin ja seinillä näkyy jo numero kolmekymmentä, mietin kauanko tämä jatkuu ja en edes ymmärrä mitään. Laitan kuulokkeet takaisin päähän ja nyt yritän hitaasti painaa numeroita kolme ja nolla. AHHAAAA niitä piti hitaasti painaa peräkkäin! Terve...

Noh suurin osa meni siis ihan ohi. Ja tuli menemään eteenpäinkin, sillä kierros eteni nopeammin ja mie yritin pysyä perässä. Mutta kyllä sain jotain irti! Perhe on tosi tärkeä arvo romanikulttuurissa, vanhempia kunnioitetaan paljon. Romanit ovat hyviä muusikoita, tarinankertojia ja maagikkoja. 

Kierroksen lopuksi naisopas tuli luokseni ja kysyi, minkälainen kierros oli. Hän oli myös kiinnostunut kuulemaan, mistä olen kotoisin. Kerroin olevani suomalainen ja hän halusi sen vuoksi näyttää perinteisen romanien puvun. Niitä olen nähnyt Suomessakin joidenkin romaninaisten päällä. Se on erittäin painava mekko, vanhahtava tyyliltään ja hörhelöinen. Kerroin olevani työharjoittelussa Pavlacissa, sekä huomiosta romanialueen "karuun" katukuvaan verrattuna muuhun Brnoon. Hän kertoi, että nykyinen romanialue on ollut ennen aivan tyhjä, rakennukset olivat tyhjät. Rakennuksista ei pidetty yhtään huolta. Toisen maailmansodan jälkeen romanit alkoivat asua siellä. Muttei rakennuksia vielä senkää jälkeen ehostettu. Pikkuhiljaa alueen ympärille on alettu rakentamaan muita rakennuksia. Oli erittäin mielenkiintoista! Ehkä joku kerta pitäisi mennä uudestaan - ja kuunnella koko kierros...

Museokierroksen jälkeen kävelin ripeästi keskustaan, jossa kaverini odotti minua. En ollut kuin reilu tunnin myöhässä sovitusta ajasta... Keskustassa oli meneillään viikon päätöstapahtuma, kuva siitä ja muusta alhaalla!


Romaniviikon päätöstapahtuma

Romanien lippu. Sininen symboloi taivasta, vapautta, hengellisyyttä ja ikuisuutta. Vihreä maata, luontoa ja hedelmällisyyttä. Pyörä symboloi matkustamista, vankkureiden pyörää, kasvua ja kehitystä. Pyörä samalla on kuin Intian  lipun chakra ja muistuttaa romanien alkuperästä.
(Kuva: Wikipedia)

Ei ollut loppujen lopuksi vaikea löytää, kiitos sivussa olevan kyltin!

Rankan reissun jälkeen olin ansainnut hyvää ruokaa. Tämä vain alle 150 korunaa! (noin 6€)
Sellainen seikkailu, kannatti! Seuraavaa viikkoa odotellessa! Ensi viikon jälkeen puolet ajasta Tsekeissä on ohi... Outoa...

~The Sea

maanantai 4. huhtikuuta 2016

"I'm sorry, but I don't speak your language"

Todella paljon ihmisiä ja kukaan ei tunnu katsovan minne kävelee. Tylyjä kassatätejä. Ihana kevätsää, päässyt käyttää jo mekkoja. Kauniit, vanhat, korkeat ja tiheään rakennetut rakennukset. Ruokakaupat, joista on vaikea löytää laktoositonta maitoa. "I'm sorry, but I don't speak your language" on tullut muutaman kerran sanottua.

Olen aina ajatellut olevani hyvin sopeutuva, epäsuomalainen, läheisyydestä pitävä ihminen, mutta täällä olen huomannut itsessäni hyvin perinteisen suomalaisen piirteen - haluan oman henkilökohtaisen tilan. Joskus pitää hengittää hieman pidempään, kun kulkee kaupungilla. Välillä ahdistaa se iso ihmismassa, mikä tulee kaupungilla ollessa vastaan ellei jopa päällekin. Mutta niin suomalainen en ole, ettenkö pystyisi trameilla kulkemaan - ne nimittäin voivat joskus olla hyvin täynnä!

Joudun kerran vaihtamaan tramia, kun menen töihin, eikä matkoihin mene kuin 20-30 minuuttia yhteensä (ottaen huomioon kävelyt tramipysäkeille). Työpaikkani pysäkki on Travnickova. Alue on vähän karumpaa muuhun kaupunkiin verrattuna, vaikkei matka ole pitkä. Alueella asuu romaneja ja työpaikkani Pavlac on nimenomaa romaneille tarkoitettu vapaa-ajanviettopaikka. Työntekijät  tekevät myös sosiaali- ja katutyötä. Harjoittelun aluksi olen Pavlacissa silloin kun se on lapsille ja nuorille auki ja myöhemmin pääsen tutustumaan katutyöhön.

Työpaikallani työntekijät puhuvat hyvin englantia, vaikka sitä tuntuvat murehtivan, että ymmärränkö heitä. Mutta tällä hetkellä tuntuu, että ymmärrys on hyvä molemmin puolin. Jotkut asiat ovat jääneet epäselväksi, mutta aina voi kysyä uudestaan ja olen myös täällä oppinut, ettei kaikkea tarvitse murehtia. Mutta olen hirveän helpottunut, sillä ohjaajat vaikuttavat tosi mukavilta!
Lapset on huippuja. Minussa on ollut paljon ihmeteltävää - siniset hiukset, lävistykset, tatuoinnit... Ja uusi tyyppi muutenkin, jolle olisi paljon kysymyksiä mutta ei se vaan osaa puhua tsekkiä! Kysyin yhdeltä ohjaajalta, ovatko lapset kovin hämillään minusta. Vastaus oli "ovat ja he eivät ymmärrä miten osaat puhua englantia, mutta et tsekkiä". Joskus en tiedä, mitä pitäisi tehdä kun on lapsi, joka on kertonut jonkin asian ja hänellä on kasvoillaan ilme, mikä odottaa vastausta. Mietityttää, kyllästyvätkö lapset minuun tuolla, kun en osaa puhua tsekkiä. Luovatko he enään minkäänlaista kontaktia minuun? Käynkö tylsäksi?
Pari lasta tekivät ohjaajien kanssa julisteen, missä on muutamia lauseita tsekiksi ja englanniksi kirjoitettuna. Kävin niitä läpi yhden pienen lapsen kanssa, olisiko ikää ehkä kuusi vuotta? Rankin opettaja ketä olen tavannut! :D Hyvin perusteellisesti menimme erilaiset äänteet läpi eikä hän helpolla minua päästänyt! Pavlacissa on myös tussitaulu, jota lapset ovat käyttäneet paljon, kun ovat minun kanssa halunneet keskustella. He aina menevät ohjaajien luo kysymään, miten jokin asia kirjoitetaan englanniksi. Sitten he kirjoittavat lauseen taululle ja mie vastaan. Käy ohjaajia vähän sääliksi, kun he joutuvat niin paljon tulkkaamaan... Mutta ihanaa huomata, miten lapset ovat olleet minusta kiinnostuneita ja samalla halukkaita oppimaan englantia.
Eiköhän se siitä pikkuhiljaa...

Hirveän ikävä Suomeen ei vielä ole, ehkä vähän. Lähinnä omia tavaroita kuten tyynyä, omaa tilaa ja rauhaa ja omaa kotia muutenkin, tuttuja ruokakaupan tavaroita, oikeaa kahvia (täällä "kahvi" on sitä, että sekoitetaan kuumaa vettä ja kahvijauhoja) ja joitakin vaatteita, joita olisi kannattanut ottaa mukaan. Ehkä vähän sitä omaa ukkoakin...
Ruokakauppa on ollut yllättävän iso haaste. En ole ennen käsittänytkään, miten vaikeaa voi olla löytää esimerkiksi laktoositonta maitoa. Kerran kysyin myyjältäkin ja hän näytti soijamaitoa. Nyt ei ollut kyse kielimuurista, vaan siellä kaupassa ei vain ollut sillä hetkellä laktoositonta maitoa saatavilla. Myöhemmin olen sieltä löytänyt sen. Toisessa kaupassa se oli ihan muualla kuin muut maidot ja meinasi jo itku tulla, ettenkö oikeasti selviä tällaisessa asiassa ihan itse. Mikä voittajafiilis oli kun selviydyin!
Täällä olen oppinut muutenkin nauttimaan hyvin pienistä asioista. Hyvä niin, sillä täällä on haasteita, niin melkein pitääkin osata iloita pienistä onnistumisista ja nauttia vähänkin hauskoista tilanteista. Itsepalvelukassastakin selvittiin, mikä voittajafiilis, I can do this!!

Apua miten paljon tekstiä. Toivottavasti jaksoit lukea. Vielä viimeiset voimat kuvavyöryyn!


Tramipysäkki keskustassa. Tässä vaihdan tramista toiseen kun menen töihin. Pirun vaikea nimi!

Vähän erilaiset alakulkujen graffitit kuin Suomessa - tosin valitettavasti näittenkin päälle on tuhrittu.

Tässä hieman opeteltavaa!

Rakastan täällä ruokaa! Kävimme paikassa, jossa tehdään ihan itse pastaa. Ihanaa ja edullista. Rakastuin.

Kävimme sunnuntaina tekemässä pienen linnareissun. Kävelimme hirveen ison ja jyrkän mäen - tuli viime syksyn vaellus mieleen. Mutta kannatti, maisemat oli huikeet ja oli todella kaunis paikka. Pitää joskus piipahtaa sinne syömään, sielläkin oli ainakin yksi ellei toinenkin ravintola. Paikka on siis Špilberkin linna, ja siitäkin muutama kuva...






Pienet maisemat linnalta. Huikeampaa olisi nähdä ihan itse kuin kuvilta.

Hän soitteli linnalla. Hänella oli vanhanajan vaatteet. Hän soitti hienosti säkkipilliä. Hauska.

Eiköhän siinä ollut taas vähäksi aikaa ihmettelyn aihetta. Varmasti tulee myöhemmin vastaan muitakin vastoinkäymisiä ja ehkä ilonkin aiheita.

~ Meri the Sea