lauantai 2. huhtikuuta 2016

Salesian Center

Ahoi!

Eka työviikko on takanapäin ja aikamoista myllerrystä se olikin. Meikähä on töissä Salesian Centerissä. Salesian Center on siis katolisen kirkon alainen nuorisokeskus, joka tarjoaa erilaisia mahdollisuuksia nuorten vapaa-ajanviettoon. Salesian Centerissä nuoret voivat osallistua monenlaisiin ohjattuihin aktiviteetteihin kuten jalkapallo kerhoon tai erilaisiin musiikkikerhoihin, tai he voivat tulla vaan oleskelemaan ja pelailemaan erilaisia pelejä. Salesian Centerissä käy noin 50 lasta ja nuorta päivittäin ja ikähaitari on suurinpiirtein 8-18-vuotta. Ohjaajia on töissä joka päivä 4-6. Yksi palkattu ohjaaja ja loput ovat vapaaehtoisia. Joka päivä paikalla on eri työntekijät ja se aiheuttaa hieman hämmennystä. Ei jää työkavereiden nimet mieleen :D

Nuoret on aivan erilaisia ku suomessa, Tulee juttelemaan ja haluaa keskustella ohjaajien kanssa. Nuoret haluaa pelata ohjaajien kanssa pelejä. Nuorten lempipeli on "kalco" eli pöytäjalkapallo. Salesianissa on kaksi pöytäfutispöytää ja molemmat ovat kovassa käytössä. Pelihuoneesta löytyy myös pingis, biljardi ja darts. Ulkoa löytyy Salesianin todellinen vahvuus. Ulkona on kaksi tekonurmikenttää jalkapalloa varten ja yksi kenttä koripalloa tai katulätkää varten. Kenttiä käytetään paljon niin ohjatussa toiminnassa kuin muutenkin. Lisäksi ulkona on vielä nurmialue jossa nuoret voivat vapaasti leikkiä tai pelata softballia.

No miten on menny niinku omasta mielestä. No. Lapset tulee kokoajan jutulle, mikä on hyvä. Ne puhuu tsekkiä, mikä ei oo hyvä. Ei oo meinaan ihan maailman helpoin kieli ymmärtää. Osa puhuu englantia tosi mallikkaasti ja osa yrittää tosi lujaa, mikä on hyvä juttu. Tuntuu, ettei osa pienimmistä lapsista ymmärrä, etten mä puhu tsekkiä. Muutama sana on toki tarttunut, mutta ei mitään millä sais keskustelun aikaan. On siis pitäny keksiä muita keinoja. Jalkapallo kentällä on tosi helppo kommunikoida, potkitaan vaa palloa jannujen kans nii ne on ilosia ja peukku pystyyn jos menee hyvin. Muuten on sitte vähä vaikeempaa. Elekieli, piirtäminen ja niin edelleen on kova sana. Lasten mielestä on hauskaa kun he saavat piirtää ja meikä arvailee mitä he yrittävät kertoa. Osa työkavereista ei puhu ollenkaan englantia, mutta moni puhuu hyvin ja heidän kanssaan on mielenkiintoista keskustella. Lapset on tosi innokkaita opettaan tsekkiä, ja hekin haluavat oppia suomea joten tästäkin aiheesta syntyy mielenkiintoista keskustelua ja paljon naurua. Tsekin kieli ei tosiaan oo kaikista helpoin, äänteitä tuntuu olevan miljoona ja sanojen lausuminen mahdotonta. Lasten mielestä on tosi hauskaa ku meikä yrittää sanoa jotain vaikeita sanoja. Numero 4 tsekiksi on aivan mahdoton sanoa näin suomalaisena. čtyři. Ei niinku mitään käryä miten toi sanotaan. Aina ku yrittää nii kaikki nauraa. No ei siinä, hauskaa on ollu ja pääsee tekeen töitä omilla vahvuuksilla. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

- Santeri

Alla kuvia, jotka pöllin Sipriinan ja Jyrin blogista :D

Pelihuone
Futiskenttää ja Salesian ulkoapäin
Katulätkä ja koriskenttä
"Baari" josta nuoret voivat ostaa karkkia tai lainata pelejä


2 kommenttia: