Maybe I have some feelings...?

Viimeinen viikko (ei edes kokonainen viikko...) Brnossa ja heti sain huonoja uutisia... Pavlacissa niin moni työntekijä on kipeänä, että paikka on suljettu tällä viikolla. Minulla ei siis ole enään töitä täällä. En saanut enää tilaisuutta pelata ja olla lasten kanssa. En pääse enään näkemään lasten iloisia naamoja, enkä saanut tilaisuutta sanoa heille hyvästi... Tuntuu tosi ikävältä. Olin eilisen hyvin hämmentynyt, nytkö tämä sitten loppui?

Harmittaa, että pääsin olemaan vain yhden päivän katutyössä. Nyt pari viimeistä maanantaita oli tarkoitus olla katutyöpäiviä, mutta porukkaa on ollut kipeänä, niin ne on jouduttu perumaan.
Mitä enemmän pääsin olemaan lasten kanssa, sitä enemmän aloin nauttimaan siitä. Pystyin vitsailemaan ja hassuttelemaan lasten kanssa ja lisäksi tutustuin vasta uusiin lapsiin. Oli ihanaa, kun pienempi ujo poika kysyi minua pelaamaan hänen kanssa korttia. Niin suloista.

Onneksi kerkesin pitämään Suomi-esitelmän, sen kanssa aika meinasi käydä tiukille. Kerroin Suomen vuodenajoista, mitä he ehkä voivat tietää Suomesta (Angry Birds on isompi juttu ko Muumit), sekä suomalaisesta ruuasta - karjalanpaisti, poronkäristys, ruisleipä ja Fazerin suklaa, jota olin levyn mukaan. Mietittiin ohjaajien kanssa, että se oli varmaan koko Suomi-esityksen paras kohta. Lapsista oli myös hauskaa, kun esityksessä oli myös poronkuva, jonka olen ottanut. Heistä oli hassua, että poro voi kävellä keskellä autotietä. Kuului myös paljon naurua, kun tuli minusta kuva, jossa kömmin lumihangessa.

Vapaa-aikaa olen nyt viettänyt paljon Salesianin ihmisten kanssa. On ollut ihana huomata, että vaikken työskentele Salesianissa, olen tervetullut sinne ja viettämään myös aikaa vapaaehtoisten kanssa. He ovat huippua porukkaa. Kävimme jopa taas pelaamassa lentopalloa sunnuntaina. Nyt paikat eivät olleet läheskään yhtä jumissa, kuin edellisen kerran jälkeen.
Ja kuten Santeri kerkesi mainita, lauantaina olimme pelaamassa frisbeegolfia. Ihan uusi ja vieras laji minulle. Hauskaa kuitenkin oli, vaikken osannut käyttää tarpeeksi voimaa ja nimeltä mainitsemattoman karma vainosi pelaamistani. No eih, hyvin se meni! En kyllä yhtään tiedä, miten pisteet meni, en enään pysynyt laskuissa mukana. Oh well!

Pakko vielä kertoa loppuun uudesta seikkailustani: Olin menossa perjantaina Brnon Masaryk Circuitille ostamaan appiukolle lahjaa. Sain paikalliselta opiskelijalta ohjeet. Menin trami kahdeksalla päätepysäkille ja sieltä ottaisin bussin, jolla pääsisin paikan päälle. Pääsin pysäkille ja löysin jopa bussipysäkin. En ymmärrä ollenkaan bussiaikatauluja, mutta ajattelin, etten joudu kauaa odottamaan - loppujen lopuksi odotin tunnin. Sitten lähti hermot ja tuli nälkä. Lähdin siis takaisin tramia kohti. Tramikuski alkoi huutamaan jotain minulle, koska yritin liian aikaisin tramin sisälle. Kun lähdin kävelemään poispäin, hän nauroi minulle! Phuuh... Noh, kymmenen minuuttia ja pääsin tramiin ja kappas, siinähän se bussi nyt sitten menee ohi, jolla minun oli tarkoitus mennä! Terve...

Eli toisaalta on mennyt hyvin, mutta toisaalta nyt on ilmennyt huonoja hetkiä. Onneksi olen kuulemma tervetullut Salesianiin silloin, kun ei ole töitä. Kävin siellä pyörähtämässä eilen, pelasin vähän lasten kanssa. Kun lähdin, eräs tyttö kysyi, tulenko vielä tällä viikolla. Aaa, ihana!

PS. Kyllä sitä koti-ikävääkin ehkä on. Kohta saan taas nukkua omassa sängyssä, omaa tilaa ja rauhaa, halata ystäviä ja pääsen juomaan aamukahvia ukon kanssa. NIIN ja pääsen taas ihanan tuttuun ruokakauppaan! 

Tulee ikävä Cattania, I love you!

Hihi hassuja miehiä

I will miss you Brno

~Mertsa