maanantai 2. toukokuuta 2016

Meri vs. Ceska posta

Ahoi...

Mien tahdo takaisin Suomeen, en vielä! Viime torstaina melkein alkoi itkettää töitten jälkeen, että kohta pitää hyvästellä työpaikan lapset ja ohjaajat. Pitää hyvästellä myös ihanan ihana Cattani (ravintola, missä on homemade pastaa, rakastan paikkaa ylikaiken!), heippa edulliset lounasmenut, tramit, ihana herkkusienipitsa, kesä, ihmiset... Tuntuu, että on alkanu olemaan enemmän rohkeutta ja itsevarmuutta, päässyt hyvin tähän hetkeen Brnossa. Nyt pitääkin valmistautua takaisin Suomeen.

Työpäivät ovat olleet mukavia. Työpaikan ohjaajat ovat myös mukavia ja heidän kanssa pystyy heittämään hyvää läppää. Heidän ei enää tarvitse paljon kääntää minun ja lasten välillä, suurin osa lapsista jo tietää etten puhu tsekkiä enkä ymmärrä sitä. Jollei tiedä, joku toinen lapsi osaa kertoa sen muille. Mutta hyvin onnistuu pelaaminen ja kommunikointi lasten kanssa. Välillä on vaikeuksia saada joistakin pelien säännöistä selvää, kun lapset pelaavat eri säännöillä. Ja he odottavat minun ratkaisevan erimielisyydet, koska olen aikuinen. Mutta toisaalta, näin lapset saavat enemmän tilaa ratkaista asian keskenään. Työpaikallani on myös yksi pikku neiti, joka koko ajan höpöttää miulle tsekiksi joistain asioista. Ei mitään hajua mitä hän selittää. Mutta mie kuuntelen, nyökkään, hymyilen ja vastaan "joo". Hän ei odota minun vastaavan mitään, hymyilee vain ja jatkaa pelaamista/piirtämistä. Ihana, en kestä. Hän on tyytyväinen vain siitä, että kuuntelen hänen juttujaan.

Minnuu pelotti hirveästi mennä postiin, varsinkin sen jälkeen mitä Santerille oli käynyt hänen hakiessa pakettia. Minun piti saada lähetettyä paketti Suomeen. Viikko-kaksi sitten kävin yksin postissa, mutta käännyin takaisin. En tohtinut mennä sinne edes yrittämään. Yritin pari kertaa saada yhtä paikallista opiskelijaa avukseni, hän myös suostui avuksi, mutta aina tuli joitain esteitä. Ymmärrettäviä kyllä, ei sinäänsä haitannut. Viime perjantaina en jaksanut enään odottaa, otin paketin mukaan ja suuntasin postiin. Menin luukulle ja kysyin neuvoa, miten saan paketin Suomeen. Nainen ei puhunut englantia, hän ohjasi viereiselle luukulle, jossa oli nuorempi mies. Hän osasi ainakin vähän englantia. Riittävästi! Sain ostettua postilaatikon paketilleni ja sinne se sitten jäi. Ei ollutkaan vaikeaa. Apua! Miksi mie viimeksi jänistin tästä? Mutta ihana fiilis kun selviydyin ihan itse tästä! Mie olin niin ansainnut hyvää ruokaa - Cattaniin!

Eilen sunnuntaina kävimme Santerin kanssa seikkailemassa Brnossa ja matkustimme uuteen ruokapaikkaan. Aluksi menimme sinne 20 minuuttia etuajassa. Myöhemmin menimme uudestaan ja söimme aivan mahtavan liha-annoksen! Bueno! Kolocava - mukava paikka ja hyvää lihaa sekä ystävällistä palvelua.
Illalla Santerin työpaikan vapaaehtoiset pyysivät pelaamaan Salesianiin lentopalloa. Ensin jännitti, en osaa lentopalloa. Olen viimeksi pelannut yläasteen liikuntatunneilla. Menin kuitenkin, ennen peliä lämmittelimme aluksi ja palloittelimme pareittain. Ei hyvvää päevää... Teki mieli mennä pois kun kopittelimme Santerin kanssa. Tuntui ettei siitä tule yhtään mitään - pallo lensi ihan minne sattuu. Meillä oli hyvänkokoiset joukkueet, viisi kummallakin puolella. Kun aloitimme pelin, en onneksi ollut ainoa, joka ei osaa täydellisesti. Pelissä onnistuin jopa saamaan joukueelle pisteitäkin! Se oli mielettömän hauskaa, hyvä porukka ja tunnelma. Ihana päivä!

Haluan jäädä tänne.

~Mertsa


I'm not ready to leave this place

Hassua miten joitakin asioita huomaa niin myöhää - kuten muurahaisia rakennusten seinissä. Kuitenkin muutamia kertoja tämänkin ohi on tullut käveltyä. 

Käykää CROPPissa

2 kommenttia:

  1. Jee, sä voitit posti-pelon ja homma onnistui! Loistavaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kieltämättä ylpeä itsestäni ja samaan aikaan ihmetyttää mitä aluksi oikein pelkäsin... :D ~Meri

      Poista